Tietoa syömishäiriöistä!

Syömishäiriöt ovat mielenterveyden häiriöitä, joita esiintyy yleisemmin nuorilla ja aikuisilla naisilla. Tunnetuimat syömishäiriöt ovat laihuushäiriö ( anorexia nervosa) ja ahmimishäiriö ( bulimia nervosa). Epätyypillinen syömishäiriö on ahmintahäiriö ( binge eating disorder BED).

Laihuushäiriötä sairastava välttelee syömistä ja harrastaa epätavallisen paljon liikuntaa. Hän saattaa myös oksentaa päästäkseen syömästään ruoasta eroon.  Mielikuva omasta kehosta on vääristynyt, vaikka potilas laihtuu ja riutuu, hän on omasta mielestään lihava.

Ahmimishäiriössä on toistuvia ylensyömisjaksoja, joiden aikana ahmitaan pakonomaisesti suuria määriä ruokaa. Potilas pyrkii pääsemään ruoasta eroon oksentelun, lääkkeiden tai paastoamisen avulla. Ahmimishäiriötä sairastavan itsearvostus perustuu ulkonäköön ja painoon. Ahmimishäiriöön liittyy myös lihoamisen pelko. Ahmimishäiriötä sairastava voi olla normaalipainoinen.

Ahmintahäiriötä sairastava ei pysty hallitsemaan syömistään. Ahmintakohtauksien aikana potilas syö suuria määriä ruokaa, vaikkei hän olisi nälkäinen. Ahmitusta ruoasta ei pyritä eroon, joten potilas lihoaa. Ahmintakohtaukset aiheuttavat voimakasta psyykkistä kärsimystä

Ehkäisy  

Syömishäiriötä suojaavia tekijöitä ovat terveelliset ruokailutottumukset, hyväksyvä suhtautuminen omaan kehoon, myönteinen käsitys itsestä, vahva itsetunto sekä hyvä sosiaalinen tuki. Minäkuvan muovautumisessa positiiviseksi on vanhemmilla, koululla ja medialla keskeinen rooli

Epäily ja tunnistaminen 

Syömishäiriöinen ei puhu yleensä itse ongelmastaan, vaan pyrkii salaamaan sen, joten jos herää pienikin epäily asiasta, kannattaa kysyä sitä suoraan sairastuneelta  itseltään. Tämän suhteen sairastuneen lähipiiri ovat avainasemassa. 

Ennuste on sitä parempi, mitä aikaisemmassa vaiheessa syömishäiriö tunnistetaan ja siihen pystytään puuttumaan ja ohjaamaan potilas hoitoon.

Potilaan tutkiminen

Syömishäiriötä sairastavan henkilön tutkimuksiin kuuluvat potilaan fyysinen ja psykiatrinen tutkiminen sekä keskustelu hänen kanssaan. 

Psykiatrisella tutkimuksella selvitetään, onko kyseessä syömishäiriö, onko potilaalla muita samanaikaisia psyykkisiä oireita tai sairauksia ja arvioidaan potilaan psyykkistä kehitystä. 

Hoidon yleiset periaatteet

Tärkeää on potilaan oma halu paranemiseen ja käyttäytymistapojen muutokseen. Perheen ja läheisten mukana olo hoidossa on tärkeää. Hoitoon tulee sisältyä tiedollista ohjausta (=psykoedukaatio), jolla tarkoitetaan tiedon jakamista sairaudesta, syömisen lainalaisuuksista ja nälkiintymisen seurauksista. 

Hoitopaikka

Hoito toteutetaan ensisijaisesti avohoitona. Tarvittaessa tehdään lähete lasten- tai sisätautien poliklinikalle tai lasten-, nuoriso- tai aikuispsykiatrian poliklinikalle. 

Päivystyslähete

Päivystyslähete kirjoitetaan silloin, jos painoindeksi on erittäin alhainen ( 11-13 kg/m2), laihtuminen on nopeaa, potilaalla on vakava aineenvaihduntahäiriö, erittäin matala verenpaine tai sydämmen syke tai hänellä epäillään vakavaa mielenterveydenhäiriötä. 

Psykiatrinen päiväsairaala ja osastohoito

Osastohoito voi olla joskus välttämätöntä. Osastohoidossa noudatetaan normaalia ruokailurytmiä ja monipuolista ruokavaliota. Punnitus on 1-2 kertaa viikossa. Osastohoidosta siirrytään avohoitoon, kun sairastuneen tila sen sallii.

Tahdosta riippumaton hoito

Jos potilas kieltäytyy hoidosta ilmeisesti hoidon tarpeesta huolimatta, voidaan hoito toteuttaa tahdosta riippumatta mielenterveyslain perusteella. 

Psykiatrinen hoito

Psykiatrisessa hoidossa käytetään erilaisia psykoterapiamuotoja. 

Hoidon tukena voidaan käyttää erilaisia hoitoryhmiä ( esim. Ahdistuksen hallinta-, rentoutusryhmä-, psykoedukaatio jne.)

Kuntouttava psykoterapia tulisi aloittaa vasta, kun ravitsemustila on korjaantunut.

Muut hoidot

- Liikunnan rajoittaminen

- Hampaiden hoito

- Fysioterapia

- Lääkehoito

Lääkityksestä saattaa olla apua ahmimis- ja ahmintahäiriön hoidossa. Laihuushäiriön ydinoireet lievittyvät harvoin lääkehoidolla. Lääkityksellä hoidetaan myös muita psyykkisiä oireita esim. masennusta, ahdistusta, persoonallisuus- tai päihdeongelmaa.

Pojat ja miehet

Pojilla ja miehillä syömishäiriöt ilmenevät eri tavoin kuin tytöillä ja naisilla. Pojat ja miehet saattavat käyttää lisäravinteita ja anabolisia steroideja vuorotellen rasvaa vähentävien dieettien kanssa, koska haluavat kasvattaa lihasmassaansa eivätkä niinkään pyri vähentämään painoaan.

Pojilla ja miehillä voi kuitenkin tästä huolimatta esiintyä anoreksiaa ja bulimiaa. Ahmintahäiriö BED:n sairastajista kolmannes on miehiä.

Pitkittyneen syömishäiriön hoito

Säännöllinen seuranta ja tukea antava ja kuntouttava avohoitokontakti on tarpeen. Hoidon tavoitteet on asetettava maltillisesti yhdessä potilaan kanssa. 

Vertaistuki?

Suomessa toimii syömishäiriöliitto SYL ry, joka edustaa syömishäiriöön sairastuneita ja heidän läheisiään. 

Ennuste

Lievät syömiseen liittyvät häiriöt voivat korjaantua muutaman neuvonta- ja seurantakäynnin aikana. 

Osalle potilaista itsehoito voi olla riittävä hoitomuoto. 

Suurin osa syömishäiriöihin liittyvistä ruumiillisista oireista paranee toipumisen myötä, mutta luustomuutokset ja hammasvauriot jäävät usein pysyviksi. 

Laihuushäiriö on usein pitkäaikainen ( kestää keskimäärin 6 vuotta) ja kulultaan aaltoilevaa. 50-70 prosenttia toipuu täysin, 20-30 prosenttilla oireilu jatkuu ja 10-20 prosentilla sairaus kroonistuu. Kuolemanriski on muuhun samanikäiseen väestöön verrattuna yli 6-kertainen. 

Ahmimishäiriö on usein jaksottainen tai aaltoileva. Noin 45-55 prosenttia toipuu täysin, 27-30 prosentilla häiriö jatkuu jaksottaisena ja 20-23 prosentilla jatkuvaa. Kuolemanriski on lähes 3-kertainen. 

Ahmintahäiriö on usein pitkäaikainen ja aaltoileva. Kuolemanriski on lähes 2-kertainen. 

Nuorisopsykiatrian päiväosasto?

Päiväosasto on 13-17-vuotiaille nuorille tarkoitettu hoitopaikka. Päiväosastolle pääsee lääkärin lähetteellä. Ennen hoidon aloittamista on mahdollisuus käydä tutustumassa päiväosastolle.

Psykologi, sosiaalityöntekijä, toimintaterapeutti, hoitajia ja lääkäri kuuluvat päiväosaston henkilökuntaan.

Toimintaperiaatteet

Päiväosasto on avoinna arkisin kello 8.00-16.00 (perjantaisin kello 8.00-14.00). Nuoret tulevat osastolle aamuisin ja lähtevät illaksi, yöksi sekä viikonlopuiksi kotiin. Tarkempi viikko-ohjelma sovitaan yksilöllisesti. Päiväosastolla ei ole vierailuaikoja, koska nuoret viettävät osan päivästä kotona.

Kulkemiset päiväosastolle ja kotiin tapahtuu sovitulla tavalla. Joissakin tapauksissa kelalta on mahdollista saada tukea esim. taksimatkoihin.

Päiväosaston rinnalla yleensä pyritään siihen, että nuoren koulunkäynti voisi jatkua. Koulunkäyntiä voi jatkaa omassa koulussa tai sairaalakoulussa.

Päiväosastohoito perustuu erilaisiin toiminnallisiin ryhmiin, joihin nuoret osallistuvat mahdollisuuksien ja kiinnostuksen mukaan. Lääkärin tapaamiset ja omahoitajakeskustelut ovat osa hoitoa.

Yhteistyötä voidaan tehdä tarvittaessa myös fysioterapeutin, ravitsemusterapeutin tai sisätautilääkärin kanssa.

Hoitomaksu on 8,10 euroa/ vuorokausi (alle 18-vuotiaalta maksu peritään enintään 7 vuorokaudelta kalenterivuoden aikana).

Arviointijakso

Päiväosastolle tullaan ensisijaisesti nuorisopsykiatrian muista yksiköistä lääkärin lähetteellä. Nuoren soveltuvuutta päiväosastotyyppiseen hoitoon arvioidaan aluksi kahden viikon arviointijaksolla.

Arviointijaksoon kuuluvat muun muassa päivittäiset omahoitajakeskustelut, 1-2 lääkärin tapaamista, osaston ryhmiin osallistuminen ja psykologin tapaaminen. Jakson päätteeksi on hoitokokous, minkä yhteydessä tehdään jatkohoitosuunnitelma.

Tutkimusjakso

Tutkimusjakson tarkoituksena on saada parempi käsitys nuoren tilanteesta, voimavaroista, ongelmista ja sitä kautta arvioida sopivaa jatkohoitopaikkaa.Tietoa kerätään verkostotyön avulla arjen toimissa läpi nuoren kehityshistorian. Peruslaboratoriokokeet otetaan ja tarvittaessa tehdään psykologin tutkimukset tutkimusjaksolla. Tutkimusjakso kestää 4-6 viikkoa.

Hoitojakso

Hoidon tavoitteet sovitaan yksilöllisesti. Hoitokokouksen yhteydessä tehdään hoitosuunnitelman tarkistus 4-6 viikon välein. Päiväosastohoitoon kuuluu tässä vaiheessa ryhmiin osallistuminen, omahoitajakeskustelut, sairaalakoulussa käyminen ja tarvittaessa lääkärin tapaamiset.

Persoonallisuushäiriöt

Persoonallisuushäiriöt ovat ajatus- ja kayttäytymismalleja, jotka aiheuttavat henkilölle haittaa. Niihin liittyy henkilökohtaista kärsimystä sekä ongelmia ihmissuihteissa ja sosiaalisessa kanssakäymisessä.

Persoonallisuushäiriöihin liittyvät piirteet ovat juurtuneita, että henkilö ei itse miellä niitä häiriöksi. Ne saattaa kuitenkin aiheuttaa ihmissuhderiitoja, ristiriitaa henkilön ja yhteiskunnan välille tai toistuvaa epätasapainoa henkilön odotusten ja kykyjen välille, mikä voi altistaa ahdistus- ja masennusoireille.

Raja persoonallisuushäiriön ja normaalina pidetyn käytöksen välillä on liukuva. Monilla psyykkisesti terveillä ihmisillä voi ilmetä stressitilanteessa poikkeavia tapoja kokea asioita.Persoonallisuushäiriössä tavat ja käytös ovat luonteeltaan pitkäaikaisia, jäykempiä ja itsepäisempiä.

Persoonallisuushäiriöt jaetaan kolmeen ryhmään:

A-klusteriin kuuluvat (F60.0) epäluuloinen- ja (F60.1) eristäytyvä persoonallisuushäiriö.

Epäluuloista persoonallisuutta ilmentävät epäluuloiset- ja ajoittain vainoharhaiset ajatustavat sekä pitkävihaisuus.Hoitoon kannattaa hakeutua silloin, jos persoonallisuushäiriö aiheuttaa hankaluutta pärjätä sosiaalisissa suhteissa esimerkiksi. työelämässä tai koulussa.

Eristäytyvälle persoonallisuudelle tyypillisiä on potilasta itseään häiritsemätönvetäytyminen ja kiinnostumattomuus ihmiskontakteista.Lääkityksestä voi olla hyötyä, jos oirekuvat ovat voimakkaita ja niiden takia arkielämässä pärjääminen on vaikeaa.

B-klusteriin kuuluvat epäsosiaalinen (F60.2)-, epävakaa (F60.3)-, huomionhakuinen (F60.4)- ja narsistinen persoonallisuushäiriö(F60.8).

Tätä ryhmää leimaavat toistuvat ristiriidat yhteiskunnan tai lähipiirin kanssa. Häiriöstä saattaa aiheutua kärsimystä lähipiirille ja ympäristölle, samoin kuin potilaalle. Potilas usein hakee apua ihmissuhderiidoista aiheutuvaan ahdistuneisuuteen tai masentuneisuuteen.

Epäsosiaaliselle persoonallisuudelle on tyypillistä impulsiivisuus sekä piittaamattomuus laista ja moraalista, josta johtuen hän altistuu ristiriidoille lähipiirin ja yhteiskunnan kanssa.

Epävakaa persoonallisuuteen kuuluu mielialojen ja suunnitelmien ailahtelevaisuus sekä impulsiivisuus, josta seuraa usein ihmissuhdemyllerryksiä ja masennusoireita.

Huomionhakuinen persoonallisuus pyrkii hankkimaan erilaisin keinoin huomiota ja alistaa itsensä parisuhderistiriidoille, sekä huomion puuttuessa myös masennusoireille.

Narsistisessa persoonallisuudessa tavoittelun kohteena on arvostus ja sitä leimaa usein epärealistiset kuvitelmat omasta kyvyistä.

C-klusteriin kuuluvat vaativa (F60.5)-, estynyt (F60.6)- ja riippuvainen persoonallisuushäiriö (F60.7)

Tämän ryhmän persoonallisuushäiriöt aiheuttavat potilaalle ahdistus- ja masennusoireita, kaventavat elämänpiiriä ja saattavat johtaa alisuoriutumiseen elämässä.

Vaativa persoonallisuus lähestyy pakko-oireista häiriötä ja ilmenee muun muassa perfektionismina, pikkutarkkuutena ja itsepäisyytenä. 

Estynyt persoonallisuutta leimaa taipumus järjestää elämä siten, että sosiaalisilta kontakteilta ja henkilökohtaisista asioista puhumiselta vätyttäisiin.

Riippuvainen persoonallisuus tarvitsee korostetusti tukea pienissäkin ratkaisuissa ja on toisten hyväksynnän armoilla.

Hoidoista:

- Persoonallisuushäiriöille ominaisia, juurtuneita ajatus- ja toimintamalleja on vaikea muuttaa, mutta ne   voi oppia tuntemaan ja niiden kanssa voi oppia elämään.

- Mikäli oirehtimiseen liittyy vakavia masennus- tai ahdistusoireita saatetaan tarvita oireen mukaista lääkitystä.

-Joissakin tapauksissa, jos oirehtiminen on vakavasti itsetuhoista tai psykoottista, saatetaan lääkityksen ohella tarvita myös päiväosasto- tai sairaalaosastojaksoa.

Lähteet:

Mielenterveystalo.fi

Lisää tietoa verkossa:

Persoonallisuushäiriöt. terveyskirjasto
www.mielenterveysseura.fi




 

"Selvisin masennuksesta"

Ajattelin kertoa teille miten minä selvisin masennuksesta. Kerron vähän teille mitä minun elämässäni on tapahtunut ja mitkä asiat ovat vaikuttaneet siihen, että masennuin. 

Nämä asiat vaikuttivat siihen, että masennuin: 

- Muutot paikasta toiseen. Muuttoja taitaa olla yhteensä viisi tai kuusi eri paikkakuntiin.
- Olen menettänyt paljon läheisiä ihmisiä liian varhain ja liian monia. 
- Koulukiusaaminen
- Vanhempien ero
- En puhunut kenellekkään  pahasta olostani. Pidin kaiken pahan olon sisälläni.
- Huonot välit äitiin pahenivat henkilökohtaisista syistä, joita en halua kertoa. 

Milloin ensimmäiset masennusoireet alkoivat?

Ensimmäiset masennus oireet alkoivat muistaakseni silloin, kun olin neljännellä tai viidennellä luokalla. En oikein muista tarkalleen. Muutimme vuonna 2008 pienelle paikkakunnalle ja aloitin siellä neljännen luokan. Pienellä paikkakunnalla minua koulukiusattiin. Jännitin ja pelkäsin mennä kouluun. 

Viidennellä luokalla minulla oli poissa oloja ja koenumerot laskivat. Minun vanhemmat myös erosivat tuolloin. Olimme veljen kanssa vuoroviikoin äidillä ja isällä. Se tuntui raskaalta. Aluksi äiti asui vähän matkan päässä isästä, sitten äiti muutti 30 kilometrin päähän ja käytiin äidillä joka toinen viikonloppu. Äidillä oli miesystäviä, joiden kanssa en tullut yhtään toimeen ja välit äidin kanssa olivat jo tuolloin  huonot. Vuonna 2010 äiti muutti pohjanmaalle nykyisen miehensä kanssa. Tämän miehen kanssa en tullut toimeen ja enkä tule vieläkään. Muistan, että sain ekan paniikkikohtauksen viidennellä luokalla.

Kuudennella luokalla minulla oli itsetuhoisia ajatuksia ja olin koko ajan tosi surullinen. Olin kyllästynyt koulukiusaamiseen ja tuntui etten enään jaksa. En kuitenkaan puhunut pahasta olostani kenellekkään. Jos joku kysyi minulta: "Mitä kuuluu?" Vastasin aina:" Ihan hyvää." Jotenkin noi vuodet on niin sumuisia, etten muista noista paljon mitään. 

Kiusaaminen jatkui seiska luokkaan asti. Seiska luokan päätyttyä vuonna 2012 muutimme Poriin. Minua ei varsinaisesti kiusattu enään kahdeksannella tai yhdeksännellä luokalla, mutta tunsin itseni yksinäiseksi. Olin aika ujo ja itseluottamus oli nollassa. Itseluottamus ei nykypäivänäkään ole ihan huipussaan, mutta on kyllä noussut aika paljon. tuolloin minulla oli paljon poissaoloja koulusta, mutta pääsin kumminkin aina luokalta. Paniikkikohtauksia oli aika paljon ja ahdisti myös melkein joka päivä.

Yhdeksännen luokan päätyttyä en päässyt sosiaali- ja terveysalalle, mutta pääsin logistiikkaalalle. Logistiikkaala ei ollut ihan minun juttuni ja kävin vain kaksi viikkoa ammattikoulua. Kahden viikon jälkeen jäin vain kotiin sänkyyn makailemaan. Opettaja yritti soittaa, mutta en vastannut ja jos vastasin, niin keksein aina "tekosyyn" miksi olin poissa koulusta. Kuraattori soitteli ja oli huolissaan minusta, kun en ollut koulussa. Lopulta menin kouluun ja pidimme kuraattorin ja opon kanssa keskustelun, että minne alalle voisin vaihtaa. Päädyin, sitten hotelli-, ravintola- ja cateringalalle. Jatkoin kumminkin samassa koulussa. Poissaoloja oli paljon ja kuraattori otti taas yhteyytä ja oli huolissaan minusta. Rupesin käymää kerran viikossa kuraattorilla juttelemassa ja olin jo tuolloin tosi masentunut ja minulla oli itsetuhoisia ajatuksia. 

Milloin ja miten sain apua?

Vuonna 2015 kuraattori pakotti minut koulupsykologille ja minä menin. Ajattelin tuolloin, että kukaan ei voi minua auttaa. Kävin kumminkin kerran viikossa koulupsykologilla. Siitä ei ollut kyllä mitään apua, koska tuolloin en puhunut koulupsykologille pahasta olostani. Koulupsykologi laittoi koululääkärin kanssa lähetteen nuorten vastaanottoon ja aloin käymään nuortenvastaanotossa kesäkuussa kerran viikossa. Sain kumminkin kaikki suoritettua ensimmäisen vuoden aikana. Elokuussa minut lähetettiin NUPOLLE (nuorisopsykiatrian poliklinikalle). Tapasin ekaa kertaa minun terapeuttini. Tuo aika on niin sumuista etten muista yhtään mitään. Kävin kerran viikossa terapeutilla puhumassa ja huomasin, että puhuminen auttaa. 

Toinen vuosi ammattikoulussa alkoi. Pystyin käymään vain pari viikkoa koulussa, sitten tuli se etten enään jaksanut käydä koulussa. Olin niin masentunut. Makasin vain sängyssä ja mulla oli itsetuhoisia ajatuksia. Koskaan en luojan kiitos ole yrittänyt itsemurhaa.

Syys-lokakuussa pääsin, sitten päiväosastolle. Siellä minulla oli omahoitaja ja samaan aikaa kävin NUPOLLA terapiassa. Päiväosastolla tutuistuin muutamaan ystävään. Aamuisin siellä oli aika tylsää, mutta iltapäivisin siellä oli ohjelmaa. 

Marraskuun lopussa pääsin sitten kuntoutumisyksikköön.  Kuntoutumisyksikössä minut otettiin hyvin vastaan. Sain hyviä ystäviä sieltä ja yksikön tyypeistä tuli minulle kuin toinen perhe. Kuntoutumisyksikkö on ihan huippu paikka. Siellä oli joka päivä jotakin ohjelmaa. Mulla oli siellä maailman paras omahoitaja, jonka kanssa synkkas hyvin. Mun oma hoitajan kanssa pystyin puhumaan mistä vain. 

 En muista ihan tarkkaan aloitettiinko minulla NUPOLLA vai päiväosastolla lääkitys. Sen muistan, että iltalääke mirtazapiini aloitettiin vasta kuntoutumisyksikössä. Aamulääke aloitettiin NUPOLLA tai päiväosastolla.

Vuonna 2016 tammikuussa aloitin uudestaan koulun. Kouluun minulla oli Porista noin 50 kilometriä. Aloitin koulun kevyesti. Olin vain 3 päivää viikossa koulussa. 

Vaihdoin helmikuun alussa koulua, jonne on matkaa 10 kilometriä. Koulun vaihto oli minun omahoitajani idea. Jatkoin kumminkin samalla alalla. Minulla oli huomattavasti lyhyempi koulumatka ja jaksoin paljon paremmin. Tutustuin uudessa koulussa heti ensimmäisenä päivänä luokkalaisiini ja sain kavereita. Aloin myös käymään koulussa neljänä päivänä viikossa. Mulla oli aina joka torstai musiikkiryhmä ja torstai oli mulla aina vapaa.

Toukokuun alussa pääsin pois kuntoutumisyksiköstä. Oli haikea olo, mutta oli kumminkin kiva päästä takaisin kotiin. 

Koska viimeistään olisi pitänyt hakea apua?

Silloin, kun:
- Oli itsetuhoisia ajatuksia.
- Rupesi tulemaan paniikkikohtauksia useasti.
- Ahdistusta oli joka päivä ja aloin välttelemään esim. paikkoja. 
- Koenumerot laskivat huomattavasti.
- Poissaoloja rupesi olemaan huomattavasti enemmän mitä ennen. 
- Olin jatkuvasti surullinen.
- Minulla oli koko ajan paha olla.
- Asiat jotka kiinnosti ennen, niin ei kiinnostanut enään.
- Oli univaikeuksia. Nukuin liian vähän.
- Olin koko ajan väsynyt-

Hae sinä apua ajoissa! 

Kuka ensimmäisenä ohjasi minut hoitoon?

Kuraattori, jos hän ei olisi pakottanut minua menemään koulupsykologille niin minä en olisi luultavasti saanut apua ja en olisi tässä nyt kirjoittamassa tätä tekstiä. Suuri kiitos kuuluu kuraattorille.
  

Henkilöitä, jotka on auttanut minua parantumaan. 

- Terapeuttini NUPOLLA. NUPOLLA käyn vieläkin ja hänelle pystyn puhumaan mistä vain. 
- Päiväosastolla omahoitajani S. 
- Kuntoutumisyksikössä omahoitajani V. 
- Perhe (isä ja pikkuveli).
- Ystävät.

Lääkkeet ja terapia?

Lääkkeet on minulle auttanut ja vähitellen "olen puhjennut kukkaan". 
Kaikille lääkkeet eivät tepsi jostain syystä, mutta minulle lääkkeistä on ollut apua. Terapeutini ja minä tulemme hyvin juttuun ja olemme puhuneet henkilökohtaisista asioista ja minulle vaikeista asioista. 

Miten selvisin masennuksesta? 

- Sain ammattiapua.
- Lääkkeiden avulla.
- Puhumalla vaikeista asioista terapeuttini kanssa.
- Perheen ja ystävien tuella. 
- Positiivisella asenteella. 

Aluksi en ottanut apua vastaan, mutta sitten kun rupesin puhumaan kipeistä asioista huomasin että oloni helpottui. Aluksi kipeistä asioista puhuminen ahdisti paljon, mutta ajan mittaan se helpotti oloani. 

Neuvoni muille.   

- Hae apua ajoissa.
- Ota apu vastaan.
- Puhu pahasta olostasi aikuiselle, terapeutille tai jollekkin ammattihenkilölle.
- Jos sinua kiusataan kerro siitä jollekkin. 
- Ajattele positiivisesti.  

 

Entinen kympin tyttö - minä ja sosiaalisten tilanteiden pelko

Sosiaalisten tilanteiden pelko aiheuttaa ihmisessä monia erilaisia fyysisiä sekä psyykkisiä oireita. Minulla nuo oireet olivat mm. eristäytyminen ihmisistä, puhumattomuus sekä suuri ahdistus ja häpeä. Fyysisiä oireita oli monia, mahdollisia oireita on listattu täällä.

Kyseinen sairaus on todella rajoittava. Lopuksi en käynyt enää koulua, en käynyt syömässä alakerrassa perheeni kanssa - kaupassa tai vaikka linja-autossa kulkeminen olivat mahdottomia. Tämä kaikki siksi, että pelkäsin, yliajattelin ja mietin kaiken mitä jos-tavalla.

Tosiaan, esimerkiksi lintsaamisesta tuli tuttua. Entisestä kympin tytöstä tuli valehteleva ja häpeävä, kävelevä ahdistuneisuus.

Miten ihmeessä jouduin tuohon pisteeseen, saatatte miettiä. Kaikki alkoi muutosta uudelle paikkakunnalle, ja minua alettiin melkein välittömästi kiusaamaan. Mukauduin kiusaajien mukaan, yritin muuttaa itseäni hyväksytyksi. Eikä yläasteen aloitus auttanut asiaa mitenkään, jouduin heti kiusaajien silmätikuksi. Kotonakaan ei mennyt hyvin, uusioperheessäni oli vaikeuksia ja isosiskopuoleni teki elämästäni suorasti sanoen helvettiä. Minulla ei ole juurikaan muistikuvia noista ajoista, mutta muistan olleeni erittäin tuskainen, itsetuhoinen ja masentunut.

Askel kohti parempaa elämää oli puolen vuoden jakso suljetulla osastolla. Sosiaalisten tilanteiden pelko alkoi hellittämään kuitenkin vasta kolmannen tai neljännen jakson paikkeilla. Mutta osastolla sain kavereita, opin elämään normaalissa vuorokausirytmissä ja sain lääkityksen sekä hoitokontakteja.

Kuitenkin vuosien kuluessa tuli testattua erilaisia lääkkeitä, sain hyvää hoitoa ja pinnistelin itseni välillä julkisille paikoille. Pystyin vähitellen käymään sairaalakoulussa peruskoulun loppuun, sain kavereitakin. Ja mitä tärkeintä, sain diagnoosin: sosiaalisten tilanteiden pelko. Se selitti minulle kärsimykseni. Kaikelle kokemalleni oli selitys.

Elämäni muuttui täysin päästessäni nuorisopsykiatrian kuntoutumisyksikköön. Koin olevani turvassa, arvokas ja välitetty. Lääkitys toimi, ja siedätin itseäni sosiaalisissa tilanteissa.

Nykyään sosiaalisten tilanteiden pelko ei rajoita minua millään tavalla. Se ei ole ollut diagnoosinani aikoihin. Pystyn asioimaan kaupassa ja linja-autossa, enkä häpeä itseäni sairaalla tavalla. Koen olevani elämäni voinnissa. Olkoon tämä parantumistarina!

Myrskyn silmässä - paniikkikohtauskokemus

Koko päivä oli paineita täynnä. Olin nukkunut huonosti, koska ilta-ahdistuksen takia nukahtaminen oli miltei mahdotonta.

Kurssilta toiselle, tunnilta seuraavaan. Olin niin väsynyt aikoinani, etten edes muista päivistä paljoa.

Kotona meni jotenkin, ahdistuen, koska äiti. Ja kaikki muu rasittava hössötys ja melu ja... rauhaa ei ikinä ole sitä kuin sitä kunnolla tarvitsee.

Sitten tuli taas perheriitaa, en muista mistä. Veljeni kiusoitteli ja syytteli minua, jälleen kerran, koska eihän sitä koko seitsemäntoista elinvuoteni aikaan ollut tapahtunut kuin ainoastaan useita kertoja viikossa.

Mulle tuli niin paha olo. Niin sanattoman iso paha olo. Iso paha susi ja syö leikkivät porsaat. Ahdistus tulee ja syö ilon ja toimintakyvyn. Se tulee kuin salama takapihalle, tummia pilviä näkyy kaukana, mutta pahimman ei odota osuvan itselleen.

Mieleeni tulvi kaikki mahdollinen paha ja syytös. Tajusin, etten voinut estää tilannetta, kalterihäkkiin minut oli sen kanssa lyöty ja sen kanssa oli vain selvittävä. Selviytyjä kun en kokonaisvaltaisesti ole, jotenkin ahdistuksen fyysinen tunne otti minusta yliotteen. En saanut henkeä. En saanut henkeä. En saanut henkeä. Hyperventilaatio. Ei kulje keuhkoihin. Kuolenko minä tähän, juolahti mieleeni. Kaikki energia meni kuitenkin hengitysyrityksiin. En pystynyt enää istumaan, ja rojahdin sänkyni viereen lattialle makaamaan, kaikkien tavaroiden päälle ahtaaseen koloon. En saanut itsestäni voimaa irti sänkyyn nousemiseen.

Mulle tuli takaumia näkyviin kuin powerpoint-dioja päällekäin ja ilman mitään tolkkua tai tilanneliitosta. Sitten ne takaumat alkoivat puhua. Mä muistan aina sen, kuinka mulle naurettiin ruokapöydässä koulussa, ja siitä alkoi mun sosiaalisten tilanteiden pelko. Mä muistan aina äitini raivokohtauksen yksittäisestä wilmamerkinnästä. Minä olen tehnyt pahaa ja minä olen väärä enkä enää koskaan tule voimaan hyvin. Kaikki on minun syytäni, mikään ei korjaudu. Muistin, että olen huohottanut minuutin, pari putkeen, ja hengityslihaksiani alkaa väsyttää niin paljon. Yritin huutaa äitiä apuun, tai veljeä, ihan ketä vaan, mutta en saanut kurkustani muuta kuin pihauksen, samalla fyysisesti raskaan hyperventiloinnin aina jatkuessa. Tuntui, että kohta lähtee taju eikä se välttämättä tule enää koskaan takaisin.

Tarrasin sängystä yhä vahvemmin kiinni, ja purin aluslakanaani ja yritin saada hengityksen kulkemaan nenän kautta rauhallisemmin. En kyennyt, purin vaan lakanan rikki. Jalat alkoivat pakottaa ja vipattaa, potkin kirjoja ja laatikoita sänkyni alla yhä syvemmälle. Ajattelin, että sängyn takana olisi jokin musta aukko, joka pahimmillaan imisi minutkin. En voinut päästää sängystä irti. Samalla minua ajatuksissa läiskittiin pipolla naamaan ja punainen Nokiani varastettiin juoksien. Jotenkin tapahtumista tuli yhteen nivoutunut tosipaha.

En tiedä kuinka kauan sitä kesti. Minä väsyin fyysisesti aivan järkyttävän paljon, tuntui että en jaksa enää hengittää, kohta tukehdun ja kuolen.

Jotenkin tyhjensin itseäni todella monta kertaa ja todella pitkään, ja sain loppujen lopuksi tasattua hengitystäni. Tuntui, että taju lähtisi, olin jossakin tajunnan rajamailla.

Kaikki tuntui niin tyhjältä ja pahalta. Myrsky kuitenkin hellitti otteensa minusta ja hiljalleen pahassa tyhjässä olossa palasin jotenkin normaaliin tilaan.

Tuntui niin kamalalta, ettei kamalammalta voisi. Teki mieli kuolla. Teki mieli tarttua rippilahjaksi saatuun kaiverrettuun puukkoon ja vetää ihania viiltoja. Niin en kuitenkaan tehnyt.

Minä selvisin. Tai ainakin jotain.

P.S. Olen ”Minä vain”, jouduin vain vaihtamaan tiliä. Instagramissakin taisin kyllä esitellä että M.

Psykoosi pintapuolisesti ja kohta päiväkirjasta.

Psykoosi on tila jossa ihmisen todellisuudentaju on ainakin osittain heikentynyt. Psykoottisessa tilassa aistiharhat ja menneisyyden kokemukset sekoittuu, jonka seurauksena tulee todellisuutta vääristävät harhaluulot ja harhauskomukset. Harhaluulot- ja uskomukset, ja todellisuutta vääristävät tulkinnat vaihtelee eri henkilöillä ja eri sairauden vaiheissa. Muita psykoottisia oireita on ajatusten ja puheen häiriöt, sekavuus ja hajanaisuus.

Psykoottiset oireet voidaan jakaa positiivisiin ja negatiivisiin oireisiin. Positiiviset oireet ovat normaaliin psyykkeeseen nähden ylimääräisiä oireita ja negatiiviset oireet ovat puutosoireita, eli esim. Tunteiden latistuminen on negatiivinen eli puutosoire.

Psykooseja on lyhyt- ja pitkäkestoisia. Pitkäkestoisista tunnetuin on skitsofrenia. Pitää muistaa että psykooseja esiintyy myös muiden psyykkisien sairauksien yhteydessä.

Lisää hyvää ja luotettavaa tietoa löytää mielenterveystalon psykoosi-oppaasta. 

"9.7.2016 Lauantaina

Kamala ahdistus päällä, mutta silti nauran itsekseni sille. Se on mulle vihainen kun jouduin avun piiriin takaisin, kun en enää pärjännyt sen kanssa. Se kävi liian uhkaavaksi. Nauran sille vaikka olen ahdistunut, juttelen sille vaikka se ei vastaa. Naureskelen sille silti, vaikka muut väittävät sitä harhaksi. Se sanoo minulle että nämä "oikeat ihmiset" ovat harhoja. Koska ne niin väittää. Sanon täällä osastolla hoitajille ja lääkärille että se on harha, vaikken ole siitäkään enää varma. En ole varma mistään, katsoin Facebookista että olen 19-vuotias. Siis mitä!? Mihin tää aika on kulunut luulin olevani 16! Vaikka tavallaan tiedän nämä asiat mutten usko niihin. Ja se väittää että olen 16.. Olenko kuitenkaan..?"

- Kopioitu Varjoketun päiväkirjasta, päivältä 9.7.2016